6. Kansainvälisten yhteyksien kehittyminen

Vuodet 1980 - 1988 olivat kansainvälisesti järjestäytymisen ja organisaatioiden muutoksen aikaa. MAF Euroopan kehittyminen alkoi. MAF Afrikkaa suunniteltiin. Kansainväliselle MAF:ille pyrittiin rakentamaan kiinteä organisaatio ja Suomen Lähetyslentäjien neuvottelukunta alkoi haaveilla rekisteröitymisestä. Kehitys kulki siten, että suuret toiminnalliset järjestöt, erityisesti MAF Australia, halusivat MAF:in toiminnan keskittymistä ja yhdistymistä pienten kansallisten MAF:ien syntyessä ja pyrkiessä säilyttämään kansallisen leimansa. Suuruutta ei nähty kuitenkaan etuna ja niin monia ehdotuksia jätettiin syrjään ja jatkettiin entiseen tyyliin.

6.1. MAF Australia

MAF Australia lähestyi Neuvottelukuntaa vuonna 1980, kun AMAF:in edustaja Bill Clack vieraili Suomessa tarkoituksenaan lujittaa Suomen ja AMAF:in yhteyksiä. Hän ilmoitti, että he toivovat saavansa suomalaisia lähetyslentäjiä työhönsä. Muutamia vuosia myöhemmin, vuonna 1987, he lähettivät MAF Australian Doctrinal Statement'n (uskon julkilausuman) neuvottelukunnan jäsenjärjestöille harkittavaksi, voisiko se olla sellaisenaan tai muokattuna myös Suomen Lähetyslentäjien hengellisen pohjan julkilausumana. Neuvottelukunnan mielestä oli kuitenkin mahdotonta tehdä AMAF:in mukaista yksityiskohtaista yhteistä julkilausumaa. Tunnustusten välisessä järjestössä se olisi liian ongelmallista. Päädyttiin siis laatimaan yksinkertainen ja lyhyt tunnustus ja näin välttämään mahdolliset opilliset eroavaisuudet.

6.2. MAF Ruotsi

Vuonna 1981 Antti Waris kävi Ruotsissa tapaamassa Dan Olofsonia. Matkan tarkoitus oli konsultoida Olofsonia, josta tulisi ehkä suunnitteilla olevan Ruotsin lähetyslentäjien neuvottelukunnan kansainvälinen yhteysmies. Suomen neuvottelukunnan kaltainen MAF järjestö perustettiinkin lokakuussa 1982.

6.3. Kansainvälinen MAF

AMAF:in johtaja Max Meyer ja edustaja Bill Clack kävivät Suomessa vuonna 1982. He kertoivat MAF:in kansainvälistymispyrkimyksistä. MAF:in toiminnan jakaantumista Iso-Britannian, Amerikan ja Australian MAF:ien kesken, yhteydenpidon rajoittuessa kansainvälisiin kokouksiin, ei pidetty enää nykyisellään riittävänä. Kansainvälinen MAF olisi tarpeen. Käytännössähän lähetyslentäjien toiminta oli jo tätä. MAF:in toimintaa, tukijoita ja kansallisia MAF:in neuvostoja oli niissäkin maissa, joilla ei ollut lentokalustoa, eikä aina edes henkilökuntaa. Myös yhteistyö eri kirkkokuntiin kuuluvien kesken oli jo tähänkin saakka ollut toimivaa. Kuitenkin uskottiin, että toiminta olisi monipuolisempaa ja palvelumahdollisuudet suuremmat, jos MAF:illa olisi henkilökuntaa yhä useammista eri maista. Nykyisellään, kaikki kolme em. MAF:ia huomioiden, henkilökuntaa ei ollut tarpeeksi. Näin siksi, että yhä uusia työmahdollisuuksia eri maanosissa avautui. MAF:illa nähtiin eteenpäin katsottaessa olevan sillä hetkellä suuri ja lupaava tulevaisuus. Johtaja Meyer mainitsi, että sinä vuonna oli Australiassa valmistunut enemmän työntekijöitä kuin koskaan aikaisemmin. Myös koneet MAF:in toiminnassa parantuivat jatkuvasti ja näin toimintasäde kasvoi. Kaikkiaan MAF:in käytössä oli 140 konetta. Uusia maita, jonne työn laajentamista suunniteltiin, olivat esim. Madagaskar ja Mali sekä myös Thaimaa ja Kiina.

Lähitulevaisuudessa ilmoitettiin pidettävän neuvottelu kolmen em. MAF:in kesken. Siinä pyrittäisiin luomaan dokumentti yhteistyöstä kaikkien MAF:in työhön osallistuvien kesken. Eroavaisuuksia oli mm. palkkauksessa ja henkilömenojen rahoittamisessa eri maiden kesken. Esimerkiksi USA:ssa lähetti itse etsi kannattajansa, mutta Australiassa seurakunnat olivat kustantajina Suomen mallin tavoin.

14.-19.10.1984 kokoonnuttiin Albertaan, Kanadaan neuvottelemaan yhden kansainvälisen MAF:in perustamisesta. Mukana oli n. 140 edustajaa eri puolilta maailmaa 20 eri maasta. Tapahtuma ei ollut ensimmäinen laatuaan, sillä jo vuonna 1947 New Yorkissa yritettiin perustaa yhtä kansainvälistä järjestöä. Tulokset jäivät silloin yhtä laihoiksi kuin tälläkin kertaa. Ajatus "Monster MAF:ista" ei osanottajia kiinnostanut. Oltiin pikemminkin menossa suuntaan, jossa eri maiden MAF:it haluavat säilyttää kansallisen identiteettinsä. Uusia kansallisia MAF:eja syntyi koko ajan lisää. Chuck Bengt, MAF US:n johtaja, sanoi heidän pyrkimyksekseen luovuttaa yhä enemmän vastuuta työkentillä kansallisille MAF:eille ja olla itse enemmän työtä tukeva järjestö. Kansallistumisesta huolimatta kansainvälisyyskin nosti päätään. Hyvänä esimerkkinä siitä olivat mm. suomalaiset lentäjät sekä Keniassa että Australiassa. Suomalaiset lentäjät ja mekaanikot toivotettiin tervetulleiksi myös MAF US:n toimialueille ja Indonesiaan.

6.4. MAF Eurooppa

Euroopan alueen kansalliset MAF-järjestöt alkoivat myös kokoontua yhteen. Ensimmäinen MAF Euroopan konferenssi pidettiin vuonna 1982 MAF UK:n keskuksessa Folkstonessa Englannissa. Toinen Euroopan MAF:ien kokous oli Hampurissa 1983. Tarkoituksena oli aikaansaada vuorovaikutusta pienten kansallisten MAF:ien kesken Euroopassa. Folkstonessa pidetyn kolmannen kokouksen jälkeen neuvottelukunta kutsui seuraavan vuoden kokouksen Suomeen. Se järjestettiin Laajasalon opistolla 23.-26.5.1985. Kokoukseen pyydettiin jäsenjärjestöjä lähettämään 1-2 edustajaa ja avustuksia kulujen peittämiseksi. Suomen neuvottelukunta oli myötämielinen yhteiselle toiminnalle ja pyrki puhumaan entistä keskitetymmän toiminnan puolesta Euroopassa.

6.5. MAF Afrikka

Vuonna 1983 MAF UK:n edustajat Phil Lloyd ja Don Meston kävivät Suomessa kertomassa lähetyslentäjien tilanteesta Afrikassa. Tansaniassa oli kuluneen vuoden aikana sattunut kolme lento-onnettomuutta, joissa kahdessa oli ollut mukana sama lentäjä. Aikaisempien 15 vuoden aikana oli sattunut vain yksi onnettomuus. Tansaniassa lentomahdollisuudet olivat hyvät ja käytössä oli kuusi lentokonetta, mutta talous tuotti vaikeuksia. Korvaukset lentotoiminnasta saatiin shillinkeinä ja ne kattoivat vain 30% kuluista. Polttoaine, varaosat, ilma-alukset jne. täytyi kuitenkin maksaa "kovassa valuutassa" (US-dollari, Ranskan frangi yms. ulkomainen valuutta). Talous näytti olevan kovissa vaikeuksissa seuraavan kahden vuoden aikana. Kysymys oli siitä, kuinka Tansaniassa olevat lähetykset voisivat auttaa valuutan saannissa. Sudanissa oli käytössä yksi kone. Suurin ongelma oli kuitenkin poliittinen tilanne. Lentotoiminnan väliaikaista lopettamistakin oli jo harkittu.

Kentän suunnasta tulevien ongelmien lisäksi parantamisen varaa nähtiin myös toiminnallisten järjestöjen suhteen. Ratkaisua ongelmiin toivottiin vuonna 1984, kun alettiin puhua ns. MAFRICA -projektista. MAF US:n, MAF UK:n ja AMAF:in edustajat lähettivät kirjeen koskien MAF Afrikan perustamista. Afrikassa suoritettavan Lähetyslentäjien toiminnan itsenäisinä työntekijöinä olivat olleet MAF UK ja MAF US. Yhteistyötä heidän välillään oli kuitenkin ollut. Päätökset oli tehty omilla mantereilla molempien järjestöjen johtokunnissa. Nyt oli tullut aika perustaa itsenäinen Afrikan MAF, joka toimisi kansainvälisen johtokunnan alaisuudessa. Suomea pyydettiin nimeämään oma ehdokkaansa Afrikan MAF:in johtokunnan jäseneksi sekä ehdotus tulevan järjestön tehtävistä. Neuvottelukunnan ehdotus oli seuraavanlainen:

1. Lentäjien ja mekaanikkojen hankkiminen lähetyslentäjäjärjestön työhön.
2. Muun henkilökunnan hankkiminen.
3. Lentokoneiden hankinnan rahoittaminen mahdollisuuksien mukaan.
4. Varojen hankkiminen työhön.
5. Mahdollisuuksien mukaan osallistuminen rakennusten, varaosien, radioiden yms. hankintaan.

Vaikka MAFRICA-projekti etenikin melko hyvin, jopa alustavan johtokunnan nimeämiseen asti, ei MAF Afrikkaa saatu loppujen lopuksi perustettua. Afrikan operoivina järjestöinä jatkoivat MAF UK ja MAF US ongelmista huolimatta.

6.6. MAF UK

Charles Wilson, MAF UK:n uusi johtaja, vieraili Suomessa 1986. Hän kertoi MAF UK:n toiminnasta Afrikassa. MAF UK oli monikansallinen organisaatio. Sen johtokuntaan kuului 20 MAF -järjestöä. MAF:in viimeisin suuri suunnitelma oli Tansanian hallituksen pyytämä koulu lentäjille ja lentomekaanikoille. Sitä suunniteltiin Dodomaan. Ajatus ei vain koskaan toteutunut. MAF UK:n ja MAF US:n välisissä neuvotteluissa oli todettu, että näiden kahden järjestön välillä oli ollut joitakin väärinkäsityksiä. Kenian Nairobissa tapahtuva lentotoiminta oli päätetty siirtää siksi kokonaan MAF UK:lle.

6.7. Helimission

1987 neuvottelukunnalle esiteltiin uusi yhteistyöjärjestö, kun pastori Ernst Tanner vieraili Suomessa. Hän oli perustanut järjestön nimeltä Helimission. Tämä viidellä helikopterilla operoinut järjestö oli perustettu tavoittamaan siihen asti saavuttamattomia alueita. Helimission työskenteli läheisesti MAF:in kanssa ja oli riippuvainen USA:sta. Tulonsa se sai yksityisiltä Sveitsistä. Tanner toivoi saavansa mukaan suomalaisia lentäjiä ja mekaanikkoja. Myöhempiä merkintöjä kummankaan puolisesta yhteyden otosta ei ole.

6.8. Neuvottelukunta

6.8.1. Organisaatio

Suomen Lähetyslentäjien neuvottelukunnan puolella ei vielä tässä vaiheessa voitu puhua suurista organisaatiomuutoksista. Lähetyslentäjien neuvottelukunnan puheenjohtajana toiminut SLS:n apulaisjohtaja, rovasti Aleksi Vallinsaari, siirtyi eläkkeelle 1.10.1982. Hänen tilalleen valittiin SLS:n ulkomaanosaston johtaja Olavi Ojanperä, joka aloitti tehtävässään 1.1.1983.

Neuvottelukunta oli perustamisvaiheessa ottanut periaatteekseen olla avoin kaikille siihen pyrkiville järjestöille. Tähän mennessä mikään järjestö ei ollut anonut jäsenyyttä. Toukokuussa vuonna 1982 Neuvottelukunta pyysi jäseniksi GF:ia ja SLEY:tä. 9.12.82 SLEY liittyi jäseneksi ja GF heti seuraavan vuoden alussa 15.2.1983.

Olavi Ojanperä kohtasi nelivuotisen toimikautensa aikana monia muutoksia kansainvälisen MAF:in toiminnan puitteissa. Antti Warén totesi, että Suomen Lähetyslentäjät oli ottanut voimakkaimmat kehityksen askeleensa Olavin puheenjohtajakaudella. Hänen jäätyään pois toimestaan seuraavaksi puheenjohtajaksi valittiin SLS:n Aasian työn sihteeri Paavo Kilpi. Hän aloitti tehtävässään 1.1.1987.

Melko huomaamattomasti toiminnassa mukana ollut Finlands Svenska Baptistmission rf. sanoutui irti neuvottelukunnasta 24.3.1987.

Tri Gardziellan jäätyä eläkkeelle 1988 testausmahdollisuudet muuttuivat hieman. Hän oli perustanut jatkuvuuden mahdollistamiseksi Manfred Gardziella Oy:n, joka jatkoi suomalaisten lähetyslentäjäkandidaattien testausta. SLS järjesti tilat testejä varten.

6.8.2. Talous

Lähetyslentäjien neuvottelukunta ei ollut järjestö, joka olisi tukenut lähetyslentäjiä rahallisesti. Neuvottelukunnalla ei ollut edes tiliä, josta rahaa olisi voinut ottaa käyttöön. Rahallisten avustusten suhteen oli menetelty siten, että jäsenjärjestöjä kehotettiin ottamaan huomioon kulloinkin apua tarvitseva kohde parhaaksi katsomallaan summalla. Esim. SLS oli varannut ensimmäisen lentokonehankinta-avustuksen jälkeen vielä 100.000 mk tulevia kalustohankintoja varten. Tämä summa oli varattu SLS:n erityisesti neuvottelukunnan käyttöön tarkoitettuun rahastoon. Tätä rahaa neuvottelukunta saattoi suositella sijoitettavaksi tiettyihin kohteisiin.

Pian kuitenkin nostettiin esille kysymys oman tilin perustamisesta. Eräiden maksuvaikeuksien ilmettyä nähtiin tarpeelliseksi hankkia tili, joka olisi käytettävissä neuvottelukunnan päätöksestä. Varat tilille saataisiin jäsenjärjestöjen lahjoituksista, Neuvottelukunnan toiminnan merkeissä järjestettyjen tilaisuuksien kolehdeista ja yksityisistä lahjoituksista. Neuvottelukunnan alkuvaiheista asti koossa ollut pieni, noin 20 henkilön, kannattajarengas olisi myös kartuttamassa varoja. Tiliä ei olisi tarkoitettu edelleenkään lähettien kulujen peittämiseksi. Sitä tehtävää hoitaisivat lähettäjäseurakunnat ja lähetysjärjestöt. Tarkoituksena olisi rahoittaa neuvottelukunnan kokous- ja toimintakuluja, julkaisutoimintaa, satunnaisia avustuksia yms. Neuvottelukunnalla ei ole koko sen historian aikana ollut yhtään palkattua työntekijää. Toimihenkilöt jatkoivat työtään edelleenkin oman toimen ohella.

Vuonna 1986 hyväksyttiin ehdotus neuvottelukunnan toiminnan rahoittamiseksi. Sen mukaan jokainen jäsenjärjestö maksaa vuosittain kiinteän perusmaksun. Sen lisäksi maksettaisiin tietty summa jokaisesta oman järjestön kandidaatista. Aluksi summa oli 400 mk/kandidaatti. Loppuosa budjetista jaettiin jäsenjärjestöjen kesken prosenttiosuuksiin.

Yksi toiminnan rahoittamisen muoto oli erilaisten pienten tuotteiden myyminen. Neuvottelukunta painatti tunnuksellaan varustettuja T-paitoja ja valmistutti kankaisia siipimerkkejä. Myös MAF UK:lta tilattiin neuvottelukunnan tilaisuuksissa myytäväksi sopivaa tavaraa.

Kasvava MAF:in työ piti huolen siitä, etteivät rahat joutaneet liiemmin tilillä vanhenemaan. MAF UK lähetti usein avustuspyyntöjä erilaisten projektien ja hankintojen rahoittamiseen. Neuvottelukunta käytti varansa mieluiten lentotarvikkeiden hankintaan, ja jos mahdollista, suomalaisten lentäjien työalueille. Merkittävimpiä avustuksia olivat lentokonehankinnat Tansanian Dodomaan ja vaurioituneen lentokoneen korjauksen rahoittaminen. Niiden lisäksi avustettiin mm. radiolaitteistojen ja lentoturvallisuuslaitteiden hankinnassa.

Finnair suhtautui myötämielisesti neuvottelukunnan työhön. Se myönsi vuosittaisen alennuslippupaketin toimihenkilöiden ja kandidaattien matkoihin heidän matkustaessaan neuvottelukunnan asioissa.

6.8.3. Tiedotus

Lähetyslentäjien työn tunnetuksi tekeminen oli jatkuvasti kotimaisen työsaran suurimpia haasteita. Vuonna 1980 todettiin, että lähetyslentäjistä ei ollut vielä tarjolla tarpeeksi informaatiota.

Neuvottelukunta tilasi suomalaisia MAF:in toimintaa kuvaavia esitteitä, joita uusittiin myöhemmin tarpeen mukaan. Myös elokuvia ja videoita oli tarjolla. Elokuvien "Länsi-Irianin tarina" ja "Lentokone Jumalan käytössä" lisäksi käytettävissä oli AMAF:ilta saatu video ja MAF UK:n lahjoittamat kaksi elokuvaa, joista toisessa oli mukana mm. Seppo Kurkola. Suomen Lähetysneuvostolta saatiin myös lahjoituksia filmien äänitykseen. Omana kustantamanaan neuvottelukunnalla oli tarjota lähetyslentäjistä kertova "Operaatio Masai" -video.

Lähetyslentäjät pääsivät hyödyntämään erikoista osaamistaan erilaisilla kesän hengellisillä juhlilla, jäsenjärjestöjen vuosijuhlissa ja ulkomaisten vierailijoiden kanssa järjestetyissä tilaisuuksissa. Yleisölennätykset ja mainoshinaukset olivat MAF:in näyttelyosastojen ja mainoskojujen ohella näkyvä mainos lähetyslentäjien työstä.

Neuvottelukunta päätti myös julkaista oman lehden. Toimittamista varten perustettiin työryhmä. Lehden sisältönä oli määrä olla neuvottelukunnan historian ja jäsenjärjestöjen sekä MAF:in toiminnan ja tarkoituksen esittelyä, uutisia maailmalta, haastatteluja, kirjeitä jne. Kulut peitettiin mainonnalla. Lehden toivottiin tavoittavan potentiaalisia lentäjä- ja mekaanikkokandidaatteja. Ensimmäinen lehti ilmestyi lokakuussa 1988 ja oli painokseltaan 20.000 kappaletta.

Neuvottelukunnan yhteydessä lähetyslentäjien työtä oli tekemässä tunnetuksi mm Pilottipiiri. Useiden vuosien ajan se järjesti yhdessä Finnairin raamattupiirin kanssa iltakirkkotapahtumia ilmailusta kiinnostuneille. Tarjolla oli Sanan lisäksi tietoa lähetyslentäjistä. Nämä tilaisuudet keräsivät Temppeliaukion kirkkoon satoja kuulijoita.

Edellinen luku: Lähetyslentäjien koulutus
Seuraava luku: Uudelleen järjestäytyminen
Takaisin tämän sivun alkuun